Helmikuussa 2023
Helmikuuta on jo yli puolet kulunut, väliin on ollut lunta ja talvista, väliin on satanut vettä ja ruoho näkyvissä. Muutama lentopäiväkin on ollut eli Zephyrille on kertynyt tunteja.
Tällaisena rospuuttoaikana on hyvä kerrata lentämiseen liittyvät ohjeet ja määräykset, tarkistaa omien lupien voimassaoloajat, suunnitella tarvittavat tarkkarit ja täydentää osaamistaan, unohtamatta Nummelan toimintakäsikirjaa: suorita nettitentti, saat diplomin.
Maaliskuun kerhopäivänä 4.3. teoria-aiheena on ”Operointi lyhyellä kentällä”, esityksen pitää Matti Vainikka. Kannattaa tulla paikalle, tässä on hyvä tilaisuus suorittaa ”lyhyen kentän teoria” ja lisätä lentokohteiden valikoimaa omille retkille. Ja jospa se hiipunut lentoinnostuskin heräisi uudelleen kun kuuntelee toisten juttuja. Paikka kerhotalomme Nummelassa EFNU. Kahvia ja kuppilatiimaa.
Zephyrin savuongelma on korjattu ja koneen pelastusvarjo on jo matkalla takaisin Suomeen päin. Faetan korjausaikataulu on ennallaan, joten maaliskuun loppupuolella meillä olisi näillä näkymin kaksi konetta käytettävissä.
Ilmailukartat päivittyvät taas huhtikuussa, joten järjestämme niistä maaliskuussa yhteistilauksen, siitä tulee erikseen viestiä lähempänä, kunhan MILKin karttatilaus avataan nettiin.
Lopuksi kannustan lämpimästi myös uusia jäseniämme osallistumaan kerhopäiville, täällä me vanhat tulemme teille tutuiksi ja sama toisinpäin, on kiva tavata myös kasvotusten. Tule moikkaamaan!
20.2.2023 Merja/MILK-hallitus