MILKin Syyskokouksen 2018 antia

Mäntsälän ilmailukerho MILK ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina 15. marraskuuta 2018 kerhotalolla Malmin lentopaikalla.  Syyskokous on yhdistyksen tärkein vuosittainen kokous ja asialistakin sen mukainen. Käsiteltäviä asioita on budjetin lisäksi aina hallituksen toimintasuunnitelmasta kerhon tulevaisuutta hahmottaviin linjauksiin asti. Syyskokouksessa valittiin myös kerhon uusi hallitus vuodelle 2019.

 

Juhlavuosi 2019

Ensi vuonna MILk juhlii 30 vuosipäiväänsä ja se luonnollisesti näkyy kerhon toiminnassa. Helmikuussa 1989 perustettu ilmailukerho on kasvanut muutaman harrastajan kerhosta yli 200 ultrailmailjan virkeäksi kerhoksi, joka on tunnettu koulutus- ja kerhotoiminnastaan. Juhlavuoden kunniaksi kerho järjestää jäsenilleen gaalaillan keväällä 2019.

 

Kerhon talous on kunnossa

Kerhon talous on edelleen hyvässä kunnossa. Lentomäärien pienen laskun vuoksi tuntihintoihin tehtiin pieni korotus, jolla hyvä taloustilanne turvataan jatkossakin. Hallitus sai valtuutuksen päättää ja toteuttaa lentokalustomuutoksia, jos sellaisiin tulee tarvetta.

 

Vuoden 2019 teemana matkalentäminen

Alkavan vuoden aikana kerho panostaa monipuolisesti kevytilmailutoimintaan. Erityisteemana on matkalentäminen, minkä ympärillä on vuoden aikana monenlaista toimintaa. Matkalentäminen on myös yhtenä aineena kuukausittain järjestettävissä kerhopäivissä monien muiden aiheiden lisäksi. Lentoturvallisuus on luonnollisesti yksi kerhon tärkeistä painopistealueista.

Varautumista toimintapaikkamuutoksiin

Kerho toimii aktiivisesti Helsinki-Malmin ja Hyvinkään lentopaikoilla. Aktiivisen lentotoiminnan painopiste on Malmilla myös vuonna 2019 ja jatkamme tietysti toimintaa Malmilla niin pitkään kun se on mahdollista. Malmin lentopaikan toiminnan jatkuminen ei, harmi kyllä, ole kerhon päätösvallassa ja MILK onkin tehnyt varautumissuunnitelman siltä varalta, että lentotoiminta Malmilla loppuu ja kerhon toiminnat joudutaan siirtämään lähikentille.

MILK toivoo tietysti, että toiminta Malmilla jatkuisi pitkälle tulevaisuuteen.

 

Pieniä muutoksia hallituskokoonpanoon

Yhdistyksen hallitus jatkaa ensi vuonnakin lähes entisellä kokoonpanollaan. Mikko Luusalon jäädessä pois tilalle uudeksi hallituksen jäseneksi toivotettiin tervetulleeksi Ralf Liljestrand. Muut nykyiset hallituksen jäsenet jatkavat myös ensi vuonna. Vuoden 2019 alusta alkaen hallituksen kokoonpano on siis kokonaisuudessaan

  • Teppo Miettinen (pj)
  • Seppo Sirviö (vpj)
  • Merja Virta
  • Pasi Ilola
  • Ralf Liljestrand

 



Intra