Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Uusi syyskokouksessa valittu hallitus on aloittanut reippaasti uuden kauden ja vuoden, vetäjänä ylimääräisessä jäsenkokouksessa valittu pj Merja. Repaleisen ja tapahtumarikkaan syksyn jälkeen suuntaamme valoisin mielin kohti kevättä. Keskeneräisiä töitä on jo saatettu valmiiksi ja loppuja paimennetaan eteenpäin, samalla kun uutta jo kertyy.

Meille on alkamassa uudenlainen Nummela-aika, uusi ympäristölupa hyväksyttiin Vihdin kunnanhallituksessa ja Nummelan kentällä voidaan lentää ympäri vuoden. Toki päätös ei ole vielä lainvoimainen mutta odotusaikana on lupa toimia uuden luvan mukaisin lentomäärä- ja aikarajoituksin.

Kevään ensimmäinen kerhopäivä pidetään lauantaina 4.2.2023 Nummelassa, listalla turvallisuusasiat, talvilentäminen ja toimiminen Nummelassa. Myös kevään tulevat kerhopäivät on merkitty intran kalenteriin, aiheet täydentyvät lähempänä.

Faeta lähti korjattavaksi tehtaalle, Zephyrin pelastusvarjo tarkistettavaksi ja molempien pitäisi palautua Nummelaan helmi- ja maaliskuussa. Toki Zephyrillä voi lentää nytkin (ilman varjoa), painorajat on päivitetty punnitustodistukseen.

Toivottavasti pystymme aloittamaan kevään koulutukset ja lentämiset laajalla rintamalla mahdollisimman pian.

Uuden hallituksen varmasti vaikein ja samalla palkitsevin työ on kasvattaa kerhon näkyvyyttä ja saada mukaan uusia jäseniä, oppilaita, aktiiveja, lentäjiä, tähän yritämme panostaa täysillä.

Menestystä ja kestävyyttä uudelle kaudelle, uusille ja vanhoille tekijöille, hyvin se menee!

Samalla kiitän edellisen kauden puheenjohtajia ja hallituslaisia, työstä ja ajasta, jota olette kerhomme hyväksi antaneet, kiitos teille! Samoin lämmin kiitos kaikille muillekin aktiiveille, ilman teitä tuskin kerhoa olisikaan.

Ja vielä erikseen onnittelut Jokelle: Suomen Ilmailuliiton hallitus valitsi Ilmailuliiton ensimmäiseksi Urheilugaalan taustavoimaksi Jokke Sucksdorffin. ONNEA Jokke!

14.1.2023  Merja