MILK 30V JUHLAGAALA TOUKOKUUSSA 2019

Mäntsälän ilmailukerhon, tuttavallisemmin MILK, 30-vuotisjuhlagaala pidettiin Malmin perinteikkään asemarakennuksen ravintolassa 4. toukokuuta 2019. Kerhon perustamisen varsinainen vuosipäivä on 8. helmikuuta 1989. Vuosijuhla haluttiin kuitenkin järjestää hieman kesäisemmässä säässä. Sään puolesta päivä oli mitä parhain sisällä pidettävään juhlaan; vettä ja räntää tuli tuli pitkin päivää.

Nimensä kerho sai perustamispaikkansa mukaan. Kerhon alkujuuret ovat juurikin Mäntsälässä, vaikka varsinainen toiminnan pääpaikka siirtyi sieltä ensin Hyvinkäälle ja myöhemmin Helsinkiin Malmille jo vuosia sitten. MILK on keskittynyt kokonaan ultrakevytilmailuun koko toimintansa ajan.

Ilmapiiri gaalassa oli lämmin. Mukaan olisi toki mahtunut enemmänkin kerhon jäsenistöä.

Tapahtuman pääjärjestäjä Merja Virta oli loihtinut oikein maittavan illallismenuun yhdessä ravintolan kanssa.

Vanhan Rouvan saapuminen Malmille herätti kovasti mielenkiintoa sekä juhlayleisössä että varta vasten DC-3:n saapumista katsomaan tulleiden parissa. Vanha Rouvan saapumista jouduttiin odottelemaan tovi juuri huonon sään takia. Rouva odotteli sään paranemista Nummelan lentopaikalla useamman tunnin, mutta pääsi lopulta perille sopivasti juhlistamaan MILKin juhlan alkua.

Illan juontajana toiminut Seppo Sirviö haastatteli kerhon toimintaan merkittävästi vaikuttaneita henkilöitä, jotka kertoivat omia kokemuksiaan ultrailmailusta ja muistelivat hauskoja sattumuksia vuosien varrelta. Haastateltavina olivat mm. Torbjörn “Benkku” Bengtström, joka on ollut mukana MILKin toiminnassa lähes alusta saakka, Jouko Rinne, 20-vuotta MILKin toiminnassa mukana ollut kerhon pitkäaikainen hallituksen sihteeri Merja Virta, pitkäaikainen ilmailuvaikuttaja,  lentokapteenin arvonimenkin saanut Jorma “Suksi” Sucksdorff, ja tietysti juhlavuonna kerhon puheenjohtajana toiminut Teppo Miettinen.

Kerhon puheenjohtaja Teppo Miettinen pohdiskeli kerhon tulevaisuuden näkymiä ja kertoi kerhon jo varautuneen myös lentotoiminnan päättymiseen Malmilla, vaikka MILK tietysti toivoo sen jatkuvan keskeytyksettä pitkälle tulevaisuuteen tällä kulttuurihistoriallisesti merkittävällä lentopaikalla.

Juhlatilaisuudessa myönnettiin myös tunnuspalkintoja. Suomen Ilmailuliiton hopeisen mitalin sai kerhon pitkäaikainen talousasioiden hoitaja Kari Seppänen. Pronssinen mitali myönnettiin Mikko Luusalolle. MILKin elinikäinen kunniajäsenyys myönnettiin pyyteettömästä, pitkäaikaisesta työstä kerhon hyväksi koulutuspäällikkö Armin Zügerille ja monessa kerhon vastuutehtävässä toimineelle Jorma Sucksdorffille. Sihteeri Merja Virta sai kerhon kiertopalkinnon, Maurin Kotkan.

Illan päätteeksi kuultiin rock-musiikkia 50- ja 60-luvuilta. Illan esiintyjänä oli The Old Stars, joka sekin on esiintynyt jo yli 25 vuotta. Yhtyeen musiikki tuntui miellyttävän ja muutamat uskaltautuivat jopa tanssimaan, mikä on hyvä saavutus kerhon kovin miesvoittoisessa osallistujakaartissa.